Ajan käsite on alkanut mietityttää... Ensinnäkin olen pitänyt erittäin vapauttavana kokemuksena tätä analogisten lähetysten jälkeisen ajan televisiottomuutta meidän perheessämme. Ja kun sen lisäksi meille ei ole sanomalehtiä tilattu muuta kuin satunnaisesti jotain kesäloma-aikojen tarjouksia, niin uutispimento on ollut kohtalaisen kattava. (Toki vieläkin netti pelaa ja radio myös)

Tilanteessa on jotakin äärimmäisen rauhoittavaa! Maailma mennä kohisee ministeriskandaalejaan, presidenttiehdokkuuksiaan, maanjäristyksiä, tulvia, seksijuttuja, pintakiiltoa, julkkiksia, alkoholismia, rikoksia, heitteillejättöjä, sun muuta - mutta meikäläinen sen kun olla köllöttelee omassa rauhassaan, eikä anna näiden moraalittomuuksien rasittaa pollaa yhtään! Minulla on mielestäni ihan tarpeeksi stressiä omassakin elämässäni, joten jätän erittäin mielelläni nuo muiden ihmisten kohinat ja kähjäykset kuulematta!

Mutta nyt olen siis alkanut pohtia tätä ajan käsitettä... Mitähän mahtaisi tapahtua jos minä, kotiäiti kahden alle 5-vuotiaan lapsen ja aviomiehen taloudessa, poistaisin perheemme elämästä myös kaikki KELLOT?

Minulle itselleni ja lapsillehan se olisi vain ja ainoastaan tervetullut vapautus ainaisesta kiireestä ja pakottamisesta. Suurimmaksi osaksihan lapsiperheen rutiinit ovat varsin samoja päivästä toiseen, joten alun "etsikkoajan" jälkeen varmaan ennen pitkää muodostuisi sellainen "meidän pirtaan" sopiva aikataulu, joka toistuisi suunnilleen samanlaisena päivästä toiseen. Sitten voisikin jo sopia treffejä tuttavien ja sukulaisten kanssa tyylillä: "tulemme sitten heti ruokailun jälkeen", tai "meille voi tulla kyläilemään aamupäivällä." Muut saisivat toki niin halutessaan vilkuilla kellojaan ja päättää tulevansa meille kello kymmeneltä... Eipä se meitä pahemmin hetkauttaisi, kun meille riittäisi se tieto, että kaverit on tulossa joskus aamupuuron ja lounaan välimaastossa...

Aviomiehen työnantaja tosin vaatii häntä saapumaan työpaikalle tiettyyn aikaan, mutta kun nyt kerran on niin onnellisesti, että heillä sovelletaan nk. liukuvaa työaikaa, niin eiköhän se miehenkin sisäinen kello nopeasti sopeutuisi herättämään hänet aamulla aina suunnilleen samalla "kellonlyömällä" - vaikkei kellosta mitään tietäisikään?

Sitä paitsi tosiasiahan on, että lapsiperheissä on ihan omat "herätyskellonsa", eli ne lapset jotka yleensä heräävät aina suunnilleen samaan aikaan. Meidän lapset on viritetty heräämään noin seitsemältä joka aamu. Heillä se mekanismi toimii ihan luonnostaan - ja olen takuuvarma siitä, että ilmiö selittyy lapsuusajan stressittömyydellä ja täydellisellä välinpitämättömyydellä kellonajoista; jos nälättää niin syödään, jos nukuttaa niin nukahdetaan (vaikka kesken ruokailun), ja jos laulattaa niin lauletaan - oli kello sitten 5 aamuyöllä tai mitä hyvänsä muuta!

Ajan määrittelyhän on täysin ihmisen keksimä käsite. Tuolla Jumalan kotonurkilla sellaista ei liene olemassa. Eikös Jumalaa ole sanottu ajan Herraksi... Mitäs jos ottaisin ja kokeilisin tuota ajattomuutta jo täällä "ajassa" eläessäni? Mitäs luulette?